Nykyään pidämme itsestäänselvyytenä, että aurinko tuottaa energiaa ydinfuusion kautta. Tämä oivallus tuli kuitenkin vasta 1900-luvun alussa, ja se vahvistettiin vasta useita vuosikymmeniä myöhemmin (ks. aurinkoneutrino-ongelma ). Sitä ennen oli ehdotettu useita muita energiantuotantomenetelmiä. Nämä vaihtelivat hiilen palamisesta komeettojen ja meteorien jatkuvaan pommitukseen ja hitaaseen supistukseen. Jokainen näistä menetelmistä vaikutti alun perin uskottavalta, mutta kun sen ajan tähtitieteilijät selvittivät, kuinka kauan kukin pystyi ylläpitämään tällaista kirkkautta, he kohtasivat epätodennäköisen vastustajan: Charles Darwinin.
'Katolisessa lehdessä ja arvostelussa' vuodelta 1889, joka tunnetaan nimelläKuukausi, kohtaaman ongelman kehittymisestä on hyvät tiedot artikkeli nimeltään 'Auringon aika ja darwinismi'. Se alkaa äskettäin löydetyn energian säilymislain tarkastelulla, jossa he toteavat, että generointimenetelmä on luotava ja että tämä kysymys liittyy välttämättä auringon ikään ja myös elämään maapallolla. Ilman jatkuvaa energiantuotantoa Aurinko jäähtyisi nopeasti, ja tämän tiedettiin olevan epätodennäköistä johtuen arkeologisista todisteista, jotka vihjasivat, että Auringon tuotanto olisi ollut vakio vähintään 4000 vuoden ajan.
Vaikka hiilen polttaminen vaikutti hyvältä ehdokkaalta, koska hiilivoima oli juuri tulossa muotiin tuolloin, tutkijat olivat laskeneet, että jopa puhtaassa hapessa palava aurinko voisi kestää vain ~6000 vuotta. Artikkelissa pelättiin, että tämä saattaa olla merkki siitä, että 'lämmön ja valon loppuminen maapallollemme olisi todella lähellä', koska uskonnolliset tutkijat pitivät maapallon ikää noin '4000 vuoden kronologisesta ajasta ennen kristillistä aikakautta ja 1800'. siitä asti kun'.
Pommitushypoteesia tutkittiin myös selittäen, että kineettisen energian siirtyminen voi nostaa lämpötiloja mainiten esimerkkejä luodeista, jotka osuvat metallipintoihin tai vasarat lämmittävät alasimia. Mutta jälleen kerran, laskelmat vihjasivat, että tämäkin oli väärin. Nopeus, jolla Auringon täytyisi kerätä massaa, oli erittäin korkea. Niin paljon, että se johtaisi 'koko taivaan mekanismin häiriintymiseen'. Tuloksena olisi, että vuoden ajanjakso viimeisen ~6 000 vuoden aikana olisi lyhentynyt kuudella viikolla ja että myös maapalloa pommittaisivat jatkuvasti meteorit (vaikka jotkut erityisen voimakkaat meteorisuihkut tuolloin antoivat tälle uskottavuutta).
Ainoa vahva ehdokas jäljellä oli gravitaatiosupistuminen, jota Sir William Thomson (myöhemmin Lord Kelvin) ja Hermann von Helmholtz ehdottivat kirjoissa, joita he alkoivat julkaista vuonna 1854. Mutta vuonna 1859 Darwin julkaisiLajien alkuperäjossa hän vaati vähintään kahden vuoden ikäämiljardiavuotta. Thomsonin ja Helmholtzin hypoteesi saattoi tukea vain joidenkin kymmenien miljoonien vuosien ikää. Näin tähtitiede ja biologia tuotiin vastakkain. Darwin oli täysin tietoinen tästä ongelmasta. Kirjeessään ystävälle hän kirjoitti, että 'Thomsonin näkemykset maailman viimeaikaisesta ajasta ovat olleet jo jonkin aikaa yksi vaikeimmista ongelmistani'.
Tähtitieteilijöiden tukena oli kehittyvä spektroskopian ala, jossa he päättelivät, että aurinko ja muut tähdet olivat vahvasti samankaltaisia sumujen kanssa. Nämä sumut saattoivat supistua oman painovoimansa vaikutuksesta ja sellaisena ne tarjosivat luonnollisen perustan tähtien muodostumiselle, mikä johti sulavasti supistumishypoteesiin. Vaikka Darwinia ei mainita artikkelissa, hän sai tukea geologilta, kuten Charles Lyell, joka tutki vuorijonojen muodostumista ja asetti myös vanhemman maapallon.
Jotkut tähtitieteilijät yrittivät lisätä muita menetelmiä painovoiman supistumisen (kuten vuorovesikitka) lisäksi aurinkokunnan iän pidentämiseksi, mutta yksikään ei kyennyt saavuttamaan Darwinin vaatimaa ikää. Samoin jotkut biologit työskentelivät nopeuttaakseen evoluutioprosesseja asettamalla erilliset abiogeneesin tapahtumat ajellakseen pois osan eri valtakuntien monipuolistamiseen tarvittavasta ajasta. Mutta nämäkään eivät voineet korjata ongelmaa.
Viime kädessä artikkeli heittää painonsa tuhoon tuomittujen tähtitieteilijöiden leiriin. Mielenkiintoista on, että artikkelista löytyy paljon samaa retoriikkaa, jota evoluution vastustajat käyttävät nykyään. He toteavat: 'Ei ole yllättävää löytää tieteen miehiä, joilla ei ole pienintäkään epäilystäkään omien lemmikkiteorioidensa totuudesta, vaan he ovat valmiita säätämään lain filosofian ja teologian aloilla, tieteessä, joka heidän kohtuuttomien väitteidensä perusteella päätellen heidän tuttavuutensa on kaukaisin? Sellaista kielenkäyttöä on odotettavissa tieteen armeijan leirin seuraajilta, joiden varmuus on yleensä kääntäen verrannollinen heidän tietämykseensä, monille niistä, jotka haluavat tehdä luonnonvalinnan oppia suosituksi.'
Ajan myötä Darwin voittaisi taistelun, kun tähtitieteilijät ymmärtäisivät, että gravitaatiosupistuminen oli juuri se ottelu, joka sytytti fuusion sulakkeen. Meidän on kuitenkin kysyttävä, olisivatko tiedemiehet yhtä nopeasti kyenneet hyväksymään ehdotuksen tähtien fuusiosta, ellei Darwin olisi osoittanut aikojen perustavaa ristiriitaa?